Ajankohtaista: Veneilykoulusta haetaan oppia etenkin rantautumiseen

1.12.2014

Veneilykoulusta haetaan oppia etenkin rantautumiseen

”Buster-veneilykoulusta haetaan oppia veneilyn perusasioihin, etenkin rantautumiseen”, veneilykouluttaja Matti Pouhakka kertoo. 

Buster-veneilykoulut ovat tiiviitä, kuuden oppitunnin mittaisia ja yhden päivän aikana suoritettavia kursseja. Suurin osa ajasta vietetään käytännön harjoituksissa vesillä. Osallistujilta ei edellytetä aiempaa veneilykokemusta. 

Kesällä 2015 kursseja järjestetään Hesingissä WALTIC-Boatcenterissä sekä Raisiossa, jossa lähtöpaikkana on Raision pienvenesatama. Kevään ensimmäiset kurssit alkavat jo huhti–toukokuun vaihteessa. 

Käytännön veneilyopetusta pienryhmille

Veneilykoulu järjestetään aina pienryhmille ja opetusveneenä on yleensä viisimetrinen Buster X. Kurssin aluksi osallistujilta kysytään, mihin taitoihin haluttaisiin erityisesti kiinnittää huomiota.  

”Veneen käsittely rantautumistilanteissa on ehdottomasti eniten kysymysmerkkjä aiheuttava juttu. Joskus jopa koko kuusi tuntia on harjoiteltu laiturimanöövereja ja niihin liittyviä asioita”, Pouhakka kertoo. 

”Kun päästään varsinaisesti liikkeelle, seuraava steppi ovat navigointitaidot ja kaikki vesillä kulkemiseen liittyvät asiat.”

Buster-kurssilaisista osa on aloittelijoita täysin ilman veneilykokemusta, osa on veneillyt vuosia sitten tai kokonaan erityyppisellä veneellä. Palaute viime kesän kursseista ja ammattiopettajista on ollut erittäin myönteistä. 

Kuudessa tunnissa oikea suunta

Pouhakalla itsellään on vahva veneily-, meripelastus- ja kouluttajatausta. Hän on suorittanut Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n veneilykouluttajan tutkinnon, hänellä on kotimaan laivurinpaperit sekä kokemusta Meripelastusseurasta yli kymmenen vuoden ajalta. 

”Kuudessa tunnissa ehtii oppimaan veneilyn opettelemista. Kenestäkään ei tehdä mestaria päivässä, mutta saadaan oikea suunta ja tapa harjoitella asioita”, Pouhakka sanoo.

Osa kurssilaisista on hankkinut myös lisätunteja omalle venekunnalle hankittuaan veneilykoulun jälkeen oman veneen. Pouhakan mukaan Buster X antaa hyvät valmiudet muidenkin Buster-mallien hallintaan.

”Perusjutut ovat kaikilla perämoottoriveneillä hyvin samanlaisia. Jos oma vene poikkeaa koulutusveneestä paljon, kuten vaikkapa hyttivene Buster Cabin, jonka liikkeisiin tuuli vaikuttaa enemmän kuin avoveneeseen, on hyödyksi harjoitella asioita erikseen sillä”, Pouhakka sanoo. 

Ilmoittautuminen veneilykouluun

Buster Veneilykoulun hinta on 199 € (sis. alv 24 %) 

Lisätietoja ja verkkokauppa: veneilykoulu.buster.fi

Jaa