23.9.2026
Täysin uudistettu Buster L saapuu ensimmäistä kertaa koeajettavaksi Lahteen ja Jyväskylään 2.–3. lokakuuta 2026.
Lahdessa vesille pääsee uudella Buster L2 -mallilla ja Jyväskylässä Buster Lx -versiolla. Koeajopäivät tarjoavat harvinaisen tilaisuuden testata vuoden 2027 uutuusveneitä ensimmäisten joukossa.
Buster L on ollut osa Buster-mallistoa vuodesta 1994 lähtien. Veneestä tuli nopeasti suosittu niin Suomessa kuin muualla Pohjoismaissa, sillä sen koko, käytännöllisyys ja monipuoliset käyttömahdollisuudet sopivat erinomaisesti pohjoismaiseen veneilyyn.
Neljännen sukupolven Buster L on suunniteltu veneilijöiden, mökkiläisten ja kalastajien tarpeisiin. Se toimii yhtä hyvin mökkimatkoilla, tavaroiden ja matkustajien kuljettamisessa, kalastusretkillä kuin vapaa-ajan päiväveneilyssä.
Uusi Buster L on 5,12 metriä pitkä ja 1,95 metriä leveä. Entistä tehokkaamman tilankäytön ansiosta veneen sisätilat ovat edeltäjää väljemmät, vaikka ulkomitat ovat hieman pienentyneet. Kaikki malliversiot ovat sadevesityhjeneviä, joten veneen voi jättää huoletta laituriin.
Uudistettuihin pulpetteihin on suunniteltu ergonominen paikka Buster Q -älynäytölle. Varustelua voi täydentää käyttötarkoituksen mukaan esimerkiksi kaikuluotaimella, kalastusta helpottavilla varusteilla, ajokuomulla tai Softdeck-lattiapinnoitteella.
Lahden koeajossa pääsee tutustumaan kaksipulpettiseen Buster L2 -uutuuteen. Mallin tuulilasien ja pulpettien muodostama suoja tekee matkanteosta miellyttävää myös viileällä tai tuulisella säällä. Avara sisätila palvelee niin mökkiläisiä, kalastajia kuin perheen ja ystävien kanssa veneileviä.
Lahden tapahtuman järjestää Vääksyn Konepiste. Koeajot järjestetään yrityksen Lahden myymälän rannassa Niemen satamassa Vesijärvellä.
Buster L2 koeajo Lahdessa
Jyväskylän koeajopäivillä on testattavana uusi Buster Lx. Mallissa on kuljettajan ja kartturin erillisistuimet sekä suojaista istumatilaa viidelle hengelle tuulilasin takana. Vakiovarustukseen kuuluvat 53 litran kiinteä polttoainesäiliö ja kelluva 10 tuuman Buster Q -älynäyttö.
Buster Lx sopii veneilijälle, joka arvostaa monikäyttöisyyden lisäksi mukavaa ajoasentoa, suojaa ja kattavaa vakiovarustelua. Jyväskylän tapahtuman järjestää Marine Noukanniemen satamassa. Ennakkoilmoittautumisella voi varmistaa haluamansa koeajoajan.
Testattavana on uuden Lx:n lisäksi myös Buster XSr, kalastusvarusteltu Buster S sekä Suomen suosituin perämoottorivene Buster M2.
Buster Lx koeajo Jyväskylässä