Ajankohtaista: Hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotolla tukea nuorille

20.9.2019

Hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotolla tukea nuorille

Buster alumiiniveneet - HelsinkiMissio lahjoitus

Buster on lahjoittanut kesällä järjestetyn hyväntekeväisyyshuutokaupan tuoton  sosiaalialan järjestö HelsinkiMission Nuori on vähän väsynyt -kampanjan hyväksi. 

”Lahjoittamalla Buster S -alumiiniveneen ja Yamaha-perämoottorin huutokauppaan halusimme vaikuttaa siihen, että entistä useampi nuori saa tukea ja apua ajoissa”, Buster Boatsin toimitusjohtaja Juha Lehtola sanoo. 

HelsinkiMission Robert Nilssonin mukaan Busterin tuki on merkittävä, sillä jo 60 eurolla saadaan onnistumispaineiden kuormittamalle nuorelle maksuton keskustelutapaaminen kriisityön ammattilaisen kanssa, 360 eurolla taas joka toinen viikko tuettavaansa tapaava vapaaehtoinen tukihenkilö koko vuodeksi. Käytännössä ammatillisen keskusteluavun saaminen on vaikeaa ja nuorille tarjotaan keskusteluavun sijaan usein mielialalääkitystä, vaikka oikea-aikaisen keskusteluavun toimivuudesta on vahvaa näyttöä.   

”Resurssimme ovat koko ajan olleet niukat ja samalla apua tarvitsevien nuorten määrä kasvaa koko ajan”, Nilsson kertoo. 

Lahjoituksen luovutti HelsinkiMissiolle Busterin myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen. 

HelsinkiMissio auttaa nuoria eteenpäin vaikeista tilanteista

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton hyväntekeväisyysjärjestö, joka haastaa suomalaiset toimimaan yksinäisyyttä vastaan. 

HelsinkiMission mukaan yhä suurempi joukko nuoria kärsii ahdistuksesta, yksinäisyydestä, riittämättömyyden tunteesta ja tulevaisuuden pelosta. Monissa tapauksissa jo viisi keskustelukertaa ammattilaisen kanssa auttaa nuorta eteenpäin. Usein vapaaehtoisesta tukihenkilöstä tulee nuorelle tärkeä kuuntelija ja ystävä.

Nuorten avun tarve kasvaa. Vaatimukset ja suorittamisen paine ovat kasvaneet niin kouluissa, opinnoissa, työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Mutta suurelta joukolta nuoria puuttuu riittävä tuki ja lähipiiri. Ajoissa saatu apu auttaa nuoria vaikeissa elämäntilanteissa eteenpäin, vähentää ongelmien kärjistymisen aiheuttamia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia.

Lue lisää HelsinkiMission toiminnasta: www.helsinkimissio.fi 

Jaa