Ajankohtaista: Ensimmäinen Buster Store aukeaa Raisiossa kesäkuun alussa

18.5.2015

Ensimmäinen Buster Store aukeaa Raisiossa kesäkuun alussa

Raisionlahden venesatamaan avataan avataan kesäkuun alussa Suomen ensimmäinen Buster Store. Buster-alumiinivenemallisto tulee myymälään kattavasti esille ja myös koejettavaksi.

”Sijainti yhdessä Suomen suurimmista venesatamista on ihanteellinen. Veneilykausi on pitkä ja voimme tarjota myös harvinaisen koeajomahdollisuuden”, sanoo  Raision Buster Storen vetäjä, turkulainen yrittäjä Tomi Varjonen.

Veneiden koeajomahdollisuus on Raisionlahden suuri etu, Tomi Varjonen ja Juha Lehtola toteavat.

Varjonen kertoo Buster Storen keskittyvän veneiden ja Yamaha-perämoottoreiden myyntiin sekä huoltopalveluihin sekä talvisäilytykseen. Myymälässä on tarjolla myös varustepaketteja ja varaosia, mutta varsinaisten venetarvikeliikkeiden kanssa ei kilpailla.

”Keskitymme ammattimaiseen veneen ostajan palvelemiseen. Siihen kuuluu rahoitus, vakuutus, huolto, talvisäilytys ja huolellinen opastus veneen luovutuksen yhteydessä”, Varjonen luettelee.

"Keskiössä on Buster-veneen ostaja ja omistaja, jolle halutaan tarjota mahdollisimman hyvä palvelukokemus”, Buster Boatsin toimitusjohtaja Juha Lehtola vahvistaa.

Juha Lehtolan mukaan Buster Storet ovat aina yrittäjävetoisia. Ketju tulee lähivuosina laajenemaan myös Ruotsiin ja Norjaan.

”Tavoitteenamme on, että pelkästään Suomessa tulee olemaan vähintään 3–5 Buster Storen verkosto suurten taajamien läheisyydessä. Liikkeiden määrään vaikuttavat palveluihin, sijaintiin ja tuotteiden esillepanoon liittyvät kriteerit”, Lehtola kertoo.

Lehtolan mukaan Buster on sitoutunut määrätietoiseen jälleenmyyjäverkoston kehittämiseen. ”Meillä on kaikilla päämarkkinoillamme hyviä kokemuksia tiiviimmästä jälleenmyyjiemme ja valmistajan välisestä yhteistyöstä. Tämä vahvisti myös päätöksemme Buster Store -myymälöiden kehittämisestä”, Lehtola kertoo.  

Yhteystiedot: www.busterstore.fi

Jaa